maanantai 1. syyskuuta 2008

Delibozlinjausruikutusta vol1

Olen harkinnut vakavasti delibozlinjojen luomista talliini, mutta laiskuus on jatkuvasti ollut tiellä linjojen suunnittelussa. Tällä hetkellä minulla on vain yksi kaksi oria (toinen jo kuollut) sekä kolme tammaa linjojen pohjana (+ Shiran omistuksessa oleva suvuton ori). Käytännössä minulla on siis kolme oria ja kolme tammaa, joista pitäisi linjoja lähteä luomaan.

Ensinnäkin, miten kuvittelin saavani näistä edes kolmea omaa linjaansa aikaiseksi? Ei ole mahdollista. Jos tahtoisin tulevaisuudessa yhden kolmipolvisen hevosen talliini, täytyisi minulla olla kahdeksan hevosta. Jos taas tahtoisin sille kumppanin, tarvitsen kuusitoista. Ja jos näiden suvun jatkajalle tahdon sopivan kumppanin, täytyisi minulla olla 32 delibozia linjan pohjana. Heh heh hee, mitähän oikeastaan ajattelin näillä viidellä - kuudella suvuttomalla hevosellani tehdä? Naurattaa oikeita, pitkän linjan kasvattajia?

Jos haluaisin omistautua asialleni, täytyisi minun alkaa tuomaan nuo rapiat 30 hevosta talliini. Kisauttaa niitä, kirjoittaa niille luonteet, tehdä sivut. Etsiä kuvat. Jotta minulla kahden vuoden päästä olisi yksi deliboz 5-polvisella suvulla.
Miettikää sitä määrää, kuinka monta hevosta tarvitaan täyttämään edes 3-polvinen sukutaulu. Yhden sukutaulun täyttämiseen tarvitaan 14 hevosta +sukutaulun omistaja ja jos näiden jälkeläiselle tahtoo jälkeläisen, tarvitaan toinen hevonen samanlaisella sukutaululla, joten määrä nousee 30:een hevoseen. Ja mitä saan palkaksi? Tallin täyteen "krääsähevosia" (eli siis noita sukutaulun täytteitä) ja yhden hevosen, joka ei voi jatkaa sukuaan sillä en voi repiä yhtäkkiä jostain 30 uutta hevosta tämän ko. hevosen jälkeläisen sukutaulun täytteeksi.
Masentavia tosiasioita.
Eikä tietenkään näitä hevosia voisi myydä, koska tarvitsen ne omaan linjaani.

Alan vasta nyt ymmärtämään tämän linjojen luomisen vaikeuden. Kaikki puhuvat uusien linjojen luomisesta, mutta kuinka moni on oikeasti aloittanut nollasta kuten minä nyt suunnittelen tekeväni?

Tuotuani nuo kaikki tarvitsemani hevoset talliini saankin varmaan haudata unelmat muusta Immortelle Parkista. Ei voi kuin nostaa hattua Ginille ja kumppaneille, kun osaavat suunnitella linjoja ja vielä toteuttaa niitä.

Ei kommentteja: