torstai 31. heinäkuuta 2008

ISI-päätteet virtuaalitouhussa, turhaa jorinaa

Mistä tietää, milloin on liikaa ottanut kantaakseen vastuuta? Tällä hetkellä minulla on tallien lisäksi yksi yhdistys ja läjä hevosia, joista osa kilpailee sitä ja osa tätä. Osa ei kilpaile. Ja kaiken tämän lisäksi haluaISIn ottaa lisää tekemistä, haluaISIn vaikuttaa esim. tuomaroimalla laatuarvosteluja (tuomareita ei tietääkseni ole liikaa) tai näyttelyitä, haluaISIn perustaa jonkinlaisen jalostusliiton, haluaISIn kirjoittaa virtuaalista lehteä ja hommata virtuaalikoiria. Olen täysi hullu näiden touhujeni kanssa, ja haalin lisää tekemistä, mutta välillä tuntuu, etten vain saa entistenkään kanssa aikaiseksi oikein mitään.

Nyt on suunnitteilla hillitympi ulkoasu talleille. Ja hevosille pitäISI luonteita kasata. Ja hevosia pitäISI teettää lisää. PitäISI tuoda uusia hevosia. PitäISI pitäISI pitäISI.
Järkätä kisoja.
Saada vanhuksia laatiksiin.

Jos lopettaISI tämän jossittelun ja alkaISI tekemäänkin jotain, saISI paljon aikaiseksi, paljon vähemmän aikaa menISI jos tekISIn saman tien kaiken mitä tulee mieleen enkä miettISI vain, mitä voISIn ja pitäISI tehdä.

Diana Iostream muutti Immortelle Parkiin

Immortelle Park on laajentanut hevoskantaansa moneen suuntaan, ei paljoa mutta uusia rotuja on tulossa kovaa vauhtia.
Tällä kertaa uusin tulokas on jo 15 täyttänyt tamma Diana Iostream tuli viettämään eläkepäiviään Immortelle Parkiin Ionicista, ja tarkoituksena olisi teettää muutama ravurivarsa tammasta. Tulemme kilpailemaan myös VLRY:n kisoja tammalla ja mahdollisesti myös muita ratsastuskilpailuja.
Dianasta, kuten toisesta lämminverisestä ravuristani Bijdehandista, tulee myös jollain tapaa lemmikkini, jonka kanssa puuhastelen sitä, mitä ikävä kyllä en muiden hevosteni kanssa kerkeä. Tamma astutetaan luultavasti seuraavasta kiimasta.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Hostaus

Viime päivinä oman koneeni epävakauden ja näiden muuttohuolien takia olen harkinnut sivujen hostauttamista muulle palvelimelle kuin omalle serverille. Sivut eivät tällä hetkellä nimittäin toimi, jos koneeni sammuu tai tilttailee. Tähän tosin sisältyy iso ongelma. Ilmaispalvelimilta ei löydy niin paljon tilaa kuin tallini sivut tarvitsevat, enkä viitsisi enää ryhtyä siihen, että tallentelen sivuja eri osoitteisiin -hankalaa. Lisäksi en jaksa enää käyttää file managereita, ftp:n käyttömahdollisuus on oltava. Sivuni kuitenkin vievät tällä hetkellä tilaa 44 mt ja kansioitakin on yli 50, ja nuokin luvut varmasti kasvavat pikku hiljaa.

Voisin tietysti ostaa sivutilaa, mutten todellakaan tiedä, mistä. Voisin myös pyytää päästä toisten hostaukseen, mutta kuka ottaisi tällaista kokonaisuutta sivutilalleen edes korvausta vastaan? Lisäksi ulkoasu on pakko alkaa vaihtamaan johonkin yksinkertaisempaan, sillä jos tahdon saada sivuni toimimaan edes jotenkin, on pakko alkaa karsimaan tuota grafiikkaa.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Minen jaksa enää!

En ala enää kauppaamaan omia kasvattejani minnekään, on todella epäpalkitsevaa sitten parin kuukauden kuluttua huomatakin, ettei hevoset koskaan oikeasti saaneetkaan koteja.

Nyt viime aikoina olen myynyt kasvatteja (tilareita jne) ennätysmäärän. En ole edes kovin paljoa mainostanut noita hevosia, sillä minulla ei ole edelleenkään mikään pakko päästä kasvateistani eroon, mutta on turhauttavaa, kun ihmiset ensin vinkuvat että saavat kasvatin minulta ja unohtavat ne parin viikon päästä.

Tällä hetkellä on hukassa ainakin budjonnytamma Immortelle Arisha (e. Asya RUS, i. Adrik SOV), s. 04.07.2008 (tämän sivut sain, mutteivät toimi enää vaan tulee error -sivu), ja toinen joka tällä hetkellä on "vailla kotia", on DWB-o./t. Immortelle Everlasting Hawk (e. Everlasting Blade, i. Dunkel's Blade), s. 06.07.2008. Lisäksi hukassa on holsteinori Immortelle O'Brien (e. Ocean Elise M, i. Omen de Poemé) googlella löytyy useammatkin sivut ko. orille mutta ne ovat kaikki tiettävästi "vanhentuneita" sivuja enkä saa omistajaa kiinni. Nämä hevoset siis saattavat tulla uudelleen myyntiin jossain välissä, saa kysellä. ;)

Toisiin asioihin. Tilasin aivan ihanat tammavarsat Gin Ahaltekistä. Ne tullee Immortelle Parkiin elokuun puolivälin jälkeen. Toinen on yhdistelmästä Gin Shakil x Gin Shamira ja toinen Gin Hazael x Gin Feministika. Lisäksi Kerpan ori Q'Saigar astui tammani Fidelia BHE ja niin syntyi akhal-tekeorivarsa Immortelle Spiridon. Aivan loistavia lisiä Immortellen hevoskantaan!

Kisojakin olisi hinku taas laittaa pystyyn. Tällä hetkellä kilpailukeskuksen puolella ei ole yhtään avointa kutsua, joka sinällään on tälle kesälle harvinaista. ViVeHe viettää niin ikään nyt hetken aikaa hiljaiseloa, en viitsi tulevan muuton takia alkaa järjestämään mitään kun en tiedä, kuinka pitkä päivityskatkosta tulee.

Ratsutallin puolella olen laitellut sivuja vuorostaan kuntoon. Holsteinori Immortelle O'Hara on saanut aikamoista suosiota nuoresta iästään huolimatta ulkopuolisille tammoille, odotan tältä orilta vielä paljon! Ja suvullisestihan tämä ori on monikäyttötavaraa, suvussa on niin estetykkejä kuin kouluratsujakin. Saisipa tuon Haran velipuolen, josta ylempänä kerroin, talliin vielä jatkamaan Oonan sukua Haran kanssa.

Kuten olette ehkä huomanneet, on nyt iso osa hevosiani laukannut pilvilaitumille oritallin ja tammatallin puolelta. Syynä oli ihan vain hevosten korkeahko ikä ja se, ettei ne tule enää vaikuttamaan enempää jalostukseen kuin mitä ovat jo tehneet. Tämä oli ihan järjellä ajateltu päätös.

Ainiin, Ionicista on tulossa talliin vielä yksi tamma, orlovravuri Diana Iostream vuokraorini Bijdehandin kaveriksi. Tässä vasta parivaljakko!

maanantai 14. heinäkuuta 2008

ViVeHen kilpailujen palkittuja

Virtuaaliset Venäläishevoset järjesti 25. - 27.06.2008 yhteensä kolmet kilpailut, joissa jokaisessa järjestettiin erikoisluokka RBSH-kasvattajille.

ERJ 25.06.2008
25.06. käytiin ERJ:n alaiset esteratsastusmittelöt, joissa parhaimmaksi kasvattajaksi nousi Kerppa tallinsa ST Zenin kasvattien kanssa keskiarvolla 3,6, jonka hän sai viiden kasvattinsa voimin. Luokka kisattiin tasolla 110-120 cm. Koko kilpailun tulokset löytää täältä.


Palkinnoksi kisasta Virtuaaliset Venäläishevoset lahjoittavat Kerpalle bannerin.

KRJ 26.06.2008
KRJ:n kouluratsastusmittelö käytiin 26.06, jossa kasvattajaluokan taso oli tasoa helppo A. Kerppa vei taas luokkaa, ja keskiarvolla 5,2 hän voitti luokan viidellä kasvatillaan. Koko kilpailun tulokset näkee täältä.


Palkinnoksi kisasta Virtuaaliset Venäläishevoset lahjoittavat Kerpalle bannerin.

KERJ 27.06.2008
KeRJ:n kenttäratsastuskilpailu käytiin 27.06. Kasvattajaluokan taso oli CCI/CIC1 he a / re 110 / me 100 (avoin), ja luokan vei Taru K. Pjortoin kasvateilla. Taru K:n viiden kasvattin keskiarvo oli 8,8. Koko kilpailun tulokset on nähtävillä täällä.


Palkinnoksi kisasta Virtuaaliset Venäläishevoset lahjoittavat Taru K:lle bannerin.

CUP-palkinto
Koko kolmiosaisen cupin parhaaksi nousi Kerppa ja ST Zeni. Heidän keskiarvonsa koko kilpailuissa oli 6,8. Kerppa saa tästä palkinnoksi mainetta ja kunniaa, sekä lisäksi lahjoitamme hänelle vielä bannerin todisteeksi.

Koko kilpailun pistetilanne meni näin:
1. Kerppa ja ST Zeni 3,6 + 5,2 + 11,6 = 20,4/3 = 6,8p.
2. aavistus. ja Immortelle Park 9,8 + 5,8 + 10,4 = 26/3 = 8,7p.
3. Taru K. ja Pjortoi 8,8p.
4. Shira B. ja Sárga 10,6 + 10,5 = 21,1/2 = 10,6p.
5. Sirpa ja DOTA's Zania 14p.

Pisteet saatiin laskemalla yhteen kaikkien kilpailuun osallistuneiden kasvattien keskiarvot. Cup-palkinnon sai siis se, kuka sai kaikista luokista yhteensä vähiten pisteitä.

Onneksi olkoon kaikille kilpailuissa pärjänneille ja kiitokset kaikille osallistujille!

torstai 10. heinäkuuta 2008

Kolmas polvi

Russian-based Sport Horsen kasvu ja kehitys 2002-2008 kasvattajan näkökulmasta

Katsaus ennen ja nyt
Russian-based Sport Horse, virtuaalimaailman tällä hetkellä menestynein oma, virtuaalinen rotu täyttää pian kuusi vuotta. Ensimmäinen syntynyt RBSH koskaan oli tamma BDJ Carinella (aukeaa Angelfireen), joka syntyi 06.09.2002. Carinella oli budjonny-täysiveriristeytys, jonka kasvattaja oli Marinean virtuaalisiittola. Tamma ei kuitenkaan vaikuttanut pitkään jalostuksessa, sillä se sai vain kaksi jälkeläistä, joiden kummankaan sivuilla ei ainakaan mainita jälkeläisistä.

Nyt on rotu päässyt siihen pisteeseen, että virtuaalimaailmassa on Russian-based Sport Horseja yli seitsenpolvisilla suvuilla, ja niitäkin sukuja löytyy, joissa on jo kolme polvea pelkkiä Russian-based Sport Horseja. Tästä esimerkkinä Sárgan kasvatti, SRG Zariamna, jolla on suvussa kolme polvea pelkkiä RBSH:ta. Lisäksi tamman suvussa on ainakin neljännessäkin polvessa Russian-based Sport Horsea. Sárgasta löytyy muitakin hevosia, joilla alkaa olla samanlaisia sukuja.

Veriprosentit pitkäsukuisilla hevosilla?
Tässä kohtaa jalostustyötä tulee väkisinkin miettineeksi, miten veriprosentit lasketaan hevoselta, joka alkaa olemaan melkolailla "puhdas" RBSH. Olen kuullut myös ehdotuksen, että RBSH, jolla olisi kolme polvea linkitettyjä Russian-based Sport Horseja suvussaan, laskettaisiin 100% Russian-based Sport Horseksi, ja sillä siisti. Näiltä hevosilta ei jalostuksessa tarvitsisi enää veriprosentteja laskea.

Tarkkaan suunniteltu pohjatyö rodun suosion pohjana
Vaadittiin kuusi vuotta, että Russian-based Sport Horse pääsi tähän pisteeseen. Rodun kehittäjä, Virginia, ei koskaan uskonut Russian-based Sport Horsen saavan tällaista suosiota. Rodun suosio kuitenkin perustuu siihen, että sille kehitettiin heti alussa kunnon jalostusohjesääntö sekä rotumääritelmä. Näitä ei ole tämän jälkeen muuten muutettu, paitsi myöhemmin mukaan jalostukseen hyväksyttäviin rotuihin on lisätty ainakin orlov-rostopchin.

Pitkäjänteisestä jalostustyöstä huolimatta "puhtaalle" RBSH:lle on silti vaikea löytää sopivaa paria jalostukseen. Pitkäsukuisia hevosia tarvittaisiin edelleenkin lisää, sillä tällä hetkellä pitkissä suvuissa esiintyy aikalailla samoja nimiä. Varsinaisesta sukurutsauksesta ei kuitenkaan ole kyse, sillä periaatteessa jo serkuksetkin ovat tarpeeksi kaukaista sukua lisääntymään keskenään. Itsellä harkitun linjauksen tuloksena on joitain hevosia, joilla on samoja nimiä suvuissa esimerkiksi 2+3 tai 3+3. Tällaista linjausta harjoitetaan silloin, kun halutaan tietyn hevosen ominaisuuksia kasvatteihin mahdollisimman paljon, tai jos sopivaa hevosta ei jalostukseen sillä hetkellä löydy. Näiden kanssa tulee kuitenkin olla varovainen, sillä tällaisella jalostuksella ei monipuolisteta linjoja, vaan päinvastoin yksipuolistetaan niitä.

Kasvattajan ongelmia
Harvinaisen rodun ja näin myös ahtaiden linjojen myötä tulee ongelmia eteen. Joskus kasvattajalle saattaa käydä vahinko, ja hän huomaa teettäneensä varsan, jonka venäläisveriprosentti jää alle vaaditun 25 prosentin. Näitä hevosia ei tule kaupata eteenpäin Russian-based Sport Horseina, vaan mieluummin risteytyksinä. Kuitenkin tarkkaan valitun kumppanin löydyttyä vastaavaa hevosta voi käyttää Russian-based Sport Horse -jalostukseen.

Tuodakseen rotuun lisää verta vaaditaan kasvattajalta muutakin kuin kourallinen hevosia. Kasvatustyö olisi mielestäni hyvä aloittaa aina nollasta, hommaa esimerkiksi täysiverisiä lyhyillä suvuilla ja niille kavereiksi niitä RBSH-jalostukseen hyväksyttyjä rotuja, joihin itse on mieltynyt. Aina ei kannata aloittaa "valmiilla" hevosilla, joilla on jo muutama polvi sukua. Tuodakseen monipuolisuutta ja kehittääkseen uusia linjoja kasvattajan on jossain vaiheessa aina hankittava uutta verta talliinsa.

Lisäksi ainakin hevosmäärän tulee olla kohdillaan. Itse en kasvattajilta vaadi "nimeä", enkä hevosilta meriittejä, mutta jalostukseen käytettävän hevosen tulee olla rotumääritelmän mukainen. Kasvattajana hevosmäärä kasvaa väkisin suureksi, jos todella haluaa luoda ne omat linjat. Kasvatit on puolipakko pitää itsellään, jos niitä mielii käyttää sillä tavalla jalostukseen kuin suunnitteli. Lisäksi kasvatukseen on varattava paljon aikaa. Itselläni on kohta 3 vuotta RBSH-kasvatusta takana, enkä tunne saaneeni vielä mitään aikaiseksi.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Hieman kuulumisia Parkista

Parkin sivuilla on tiedossa käyttökatko 01.08.08 alkaen joksikin aikaa oman muuttoni takia. Pyrin saamaan nettiyhteyden uudella paikkakunnalla mahdollisimman nopeasti auki, jotta käyttökatko ei jää kovin pitkäksi.

Lisäksi joulukuun ERJ-laatuarvostelun tulokset tulivat viimein. Itsehän olin ilmoittanut Jeren mukaan, mutta palkintoa ei tällä kertaa tullut (tahtoisin kovasti tietää onko nämä pisteet annettu silloin vai nyt, ja mistä nuo pisteet tulivatkaan). Ainakin yksi nolla siellä oli mukana, mutta olisi se kiva tuollekin orille saada jokin palkinto ennen kuoppaamista.

Lisäksi raskain sydämin tein tänään päätöksen, että osa tammoista täytyy kuopata. Osalle teetän vielä yhdet varsat, mutta osa lähtee ihan kylmästi. Tarvitsen tilaa uusille lupauksille jo talliin, enkä etene ollenkaan tässä asiassa nyt.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Pidän blogia eikä minulla ole mitään sanottavaa

Aika karua huomata, että tämäkin koko blogi on täysin turha kaikille muille paitsi itselleni. Minulla ei olekaan niitä lennokkaita ideoita enää, joista minun täällä piti kirjoitella, vaan kirjoitan täysin samoista aiheista kuin kaikki muutkin. Eikä minulla ole edes sen kummemmin mitään uutta kerrottavaa noihin asioihin. Joten tällä kertaa ajattelin samaistua omaan virtuaaliseen minääni, ja kirjoittaa asioita, kuin omistaisin oikeasti lähes 100 hevosta ja 5 erillistä tallia. Sillä käytännössähän tämä olisi sula mahdottomuus.

Virtuaaliminäni on 35-vuotias naimaton ja lapseton nainen, joka on harrastanut ratsastusta koko ikänsä ja omistanut hevosiakin lähes 25 vuotta. Harrastuksiini kuuluu työnteko sekä armoton juhliminen vapaa-aikana, jota minulla ei todellakaan ole paljoa.

Päivä alkaa
Päiväni alkaisi kello 5:00, jolloin nousen ylös ja syön aamupalaa. Ja koska olisin sydänkohtauksen partaalla kaiken työnteon jäljiltä, söisin seisaaltani kuten lapsena luin Miltonin kasvattajan tehneen -hänellähän oli niin hirveä kiire, että ei kerennyt istumaan.
Pesen hampaani, juon 5 kuppia kahvia ja säntään tallille, jossa olen kello 6 aamulla.

Aamutalleihin en sen kummemmin osallistu, vaan sen tekevät kymmenet työntekijäni eri talleilla. Lähinnä kuuntelen kaikkien työntekijöideni toiveita, rehuvarastosta vastaavan luettelon tilattavista rehuista ja mahdollisesti kutsun eläinlääkärin tai kengittäjän paikalle tarvittaessa, mikäli tallimestari ei sitä ole vielä tehnyt.

Aamupäivällä ratsastan pari hevosta, jotka minulle hevostenhoitajat laittavat valmiiksi -lähinnä kisavalmiita hevosia, sillä aikani ei enää riitä nuorien ratsastamiseen. Usein hevoset on lämmitelty minulle.

Päivä etenee
Puolen päivän aikaan olen yleensä ratsastanut muutaman hevosen, ja sen jälkeen siirrynkin jo tallin toimistoon puhelimen ääreen. Minua harvoin näkee muualla, kun järjestän kilpailuja, otan kisaosallistumisia vastaan, roikun puhelimessa, käyn tilejä läpi, rekisteröin hevosia... Tallin toimistossa vietän aikaani yleensä ainakin neljään saakka, jonka jälkeen käyn vielä ratsastamassa.

Ilta
Iltatalleille osallistun harvoin, sillä yleensä istun tallin toimistossa puoleen yöhön saakka.

Työntekijät
Oikeasti tallissani ei lisäkseni ole kuin kaksi työntekijää, mutta todellisuudessahan eläinlääkäri ja muut viranomaiset olisivat laittaneet minut hevosenpitokieltoon, mikäli tällaisella henkilökunnalla yrittäisin huolehtia kaikista hevosista. Niinpä kuvitteellisia työntekijöitä tallista löytyy kymmeniä. Hevosenhoitajat, ratsuttajat, eläinlääkärit sekä kengittäjät, tallimestari, valmentajat, mitä kaikkea tällaisesta tallista voisi löytyä. Lisäksi vielä lukematon määrä alihankkijoita löytyy listoilta, kuten heinänmyyjä, rehunmyyjät, tilintarkasta (!) ja muita vastaavia.

Rahaliikenne
Koska oikeita virtuaalieuroja ei pahemmin tallin tileillä liiku, täytyy minun kuvitella rahaliikennekin.

Tulot:
  • Tuet
  • Sponsorit (kisamatkoille)
  • Valmennustoiminta
  • Kilpailujärjestäminen
  • Hevoskauppa
  • Hevosten koulutus
  • Ratsastustunnit
  • Oriaseman palvelut
  • Kilpailupalkinnot
Menot
  • Hevosten rehut
  • Hevosten terveydenhoito
  • Päivittäinen hygienia
  • Työntekijöiden (+omani) palkat
  • Kilpailumatkat
  • Verot
  • Luvat
  • Tallirakennuksien ja maastojen kunnossapito
  • Astutusmaksut
  • Mahdolliset vuokrat
Jo pelkästään hevosten heinät tulisivat maksamaan noin 4 000 euroa kuussa, joten järkikin sanoo, että tämä tallikokonaisuus on ollut konkurssissa jo hyvän aikaa. Työntekijöitä on n. 10 vakituista, päivittäin töitä tekevää, joista jokainen tienaa n. 1 500 - 3 000 euroa kuussa.

Kilpailumatkoille menee riippuen siitä, mennäänkö ulkomaille vai kotimaahan, arviolta satoja euroja hevosta kohden / kilpailut. Ja koska olemme virtuaalimaailmassa, ilmoittelen yhtiin kisoihin yleensä jopa 30 hevosta kerrallaan.

Helppo C -luokasta eikä siitä ylöspäin pitkiin aikoihin, kilpailujen palkinnot ole tavarapalkintoja kummempia. GP-tasolla, riippuen kilpailusta, saattaa voittajan palkinto olla useita tuhansia, jopa satojatuhansia euroja.
Virtuaalimaailmassa GP-tasolla ei jaeta yleensä rahapalkintoja, eikä kellään ole varaa maksaa tuollaisia palkintosummia.

Tästä pääsemme siihen, että en tahdo ajatella kaikkea rahanmenoa, mitä Immortelle Parkissa voisi olla. Ajattelen mieluummin, että tämä on valtion hevosjalostusyksikkö, joten tuet ovat sitten hieman isompia. ;)

Kilpailumatkalla
Kilpailumatkalle lähdetään yleensä 3 rekan kanssa, joissa etuosassa on ihmisten majoitustilat (kulunut takapenkki, jossa siskonvuode) ja yksi rekka vetää n. 10 hevosta, ehkä vähemmän. Polttoaineisiin, lentolippuihin, kilpailuosallistumisiin jne menee aivan järjetön summa rahaa, mutta onneksi minulla ei tarvitse itse maksaa mitään, sillä sponsorimme ovat hyvin avokätisiä.

Kisamatkoilla viivytään 1-4 viikkoa, ja minun lisäkseni ratsastajia on mukana 3-4 kappaletta, vaikka kilpailuosallistumisissa lukeekin vain minun nimeni.

Vapaa-aika
Vapaa-aikaahan minulla ei ole, ja jos on, vietän sen lataamossa. Hyvällä tuurilla saatan saada sen verran vapaaviikkoja vuodessa, että suuntaan ulkomaille ostelemaan uusia hevosia. Illat menevät tietysti melko kosteasti, sillä usein minulla ei ole aikaa juhlia paitsi lomalla.

Hevosen omistajan ja kasvattajan suhteesta

Viime aikoina olen kuullut runsaasti palautetta (en itseeni kohdistettuna, vaan yleisesti hevoskasvattajiin) , että oikeastaan hevosen omistaja ei omista hevostaan, vaan omistusoikeus siitä kuuluu kasvattajalle. Tämä tuntuu pöljältä silloin, mikäli kasvattaja todellakin hallitsee kaikkia kasvattejaan määräämällä niille värit, luonteet, painotukset ja ottamalla mielivaltaisesti kasvatteja takaisin, mikäli niillä ei kilpailla tai niille järjestetä muuten toimintaa tarpeeksi.

Ihme kyllä en ole huomannut asiasta olevan sen kummemmin keskustelua foorumeilla, pääasiassa Meepun virtuaaliblogissa "Virtuaalimaailma tänään" oli huumorimielessä kirjoitettu aihe "Hevoskauppasanastoa", joka toi hevosen vuokraamisen, liisaamisen, ostamisen aivan uuteen valoon. Kuitenkin kirjoitus piti paikkansa suurimmalta osin, hevosen ostaminenhan on oikeastaan vain hevosen lainaamista kasvattajalta.

Suurin osa kasvattajista kuitenkin säilyttää itsellään "etuosto-oikeuden" kasvatteihinsa aivan syystä. Näin estetään hevosen myyminen "huonoon paikkaan", toisin sanoen "pihankoristeeksi", jolla ei tehdä mitään. Näin myös kasvattaja pystyy kontrolloimaan sitä, minne kasvatti menee. Yleensä myyntiehdoissa turvataankin kasvattajan työ kasvattiensa parissa, estetään se, että hevonen menee omistajalle, joka ei sillä teekään sitä, mitä kasvattaja haluaisi.

Nykyään kuitenkin näkee paljon myös sitä, että hevoset myydään ehdottomasti vain kilpaileviin koteihin, joissa niille taataan x määrä sijoituksia. Kasvattajat saattavat jo myyntipuheessaan mainita, että tahtovat kasvattiensa vanhemmille paremmat mahdollisuudet pärjätä laatuarvosteluissa. Näin kasvattajat vähän kuin pönkittävät omaa egoaan kasvattiensa kautta, joita he eivät itse asiassa edes tee.

Itse en tuomitse kasvattajan etuosto-oikeutta kasvatteihinsa. Kuitenkaan se ei todellisuudessa kuulu mielestäni kasvattajalle ollenkaan, mitä hevosen omistaja hevosellaan tekee myyntihetken jälkeen. Kasvattaja voi asettaa toiveita kasvatilleen ja myydä vain koteihin, jossa sitä todennäköisesti tullaan käyttämään siihen tarkoitukseen, mihin kasvattaja ajatteli, mutta se jää omistajan vastuulle, toteutuuko se. Itse säilytän etuosto-oikeuden itselläni siksi, että kasvattini eivät katoa teille tietymättömille.

torstai 3. heinäkuuta 2008

Eri painotukset virtuaalimaailmassa

Minusta on ollut jännää huomata sellainen asia, että virtuaalimaailmassa hevoset painottuvat vain tiettyyn lajiin, kun puhutaan ratsuhevosista. Kaiken perustanahan pidetään aina kouluratsastusta tai yleensäkin sileällä työskentelyä. Silti näkee hevosia, joiden painotus on esteillä, koulutustaso esimerkiksi ko he c, re 120 cm. Kuka oikeasti kuvittelee, että helppoa c:tä menevä hevonen voi koskaan kehittyä rataestetykiksi, jos mennään periaatteella kouluratsastusta esteiden välissä?

Omat estepainotteiset hevoseni starttaavat myös kouluradoilla. 120 senttiä hyppäävän hevosen on suoriuduttava jo vähintään helpon b:n kouluradasta. Vaikka se ei koskaan koulukisoissa starttaisikaan, on koulutustasoa vietävä jatkuvasti eteenpäin myös sileällä. Miten helpon c:n asiat taitava hevonen koskaan pystyisi vaihtamaan laukkaa esteiden välissä, lisäämään tai lyhentämään laukkaa tmv, kun nämä asiat eivät edes helpon c:n rataan kuulu?

Vai meinasitteko ihan tosissanne ratsastaa helppoa c:tä menevällä hevosellanne 140 sentin radan hillitysti ja puhtaasti läpi, kun vielä helppoon b:nkään ei kuulu kuin harjoituslaukka? Vielä helpossa a:ssakin laukanvaihdot tehdään käynnin kautta. Onko suunnitelmissa siirtää hevonen kesken radan käyntiin, jos huomaat, että hevonen vaihtaa vastalaukalle esteellä? Keskilaukkakin tulee vasta va b:ssä, joten onnea valitsemallenne tielle: ratsastakaa 140 sentin ratanne harjoituslaukassa (toivokaa kovasti myötälaukkaa, sillä helppoa c:tä menevät 140 sentin radan tykit eivät osaa tehdä laukanvaihtoja) ilman minkäänlaisia lisäyksiä.

Itse jatkan edelleen vaativissa luokissakin starttaamista omilla estetykeilläni. Kaikkeen ei tosielämässä ehkä aika riitä, mutta virtuaalimaailmassa haluan todistaa hevosieni tason edes jotenkin.

Hevosten kilpailuttamista ja nuorten kouluttamista

Kesä on mennyt aika hirmuista vauhtia. Hevosia ollaan kilpailutettu ahkerasti, kaiken tasoisia. Uusi sukupolvi Immortelle Parkilaisia tulee pian kisakentille, ja täytyisi ennen sitä saada noita Int - ja GP-luokkia kisailevia "valmiiksi". Nuorten kouluttaminen on vienyt kuitenkin suurimman osan ajastani, sillä niitä on nyt ennätysmäärä Immortelle Parkissa.
( Tammat Immortelle Jovril, Immortelle Jazz Lutra Lutra, Yesfirimm, Alexandrimm, Immortelle Acapella, Immortelle Allegria, Immortelle Merry Legs, Immortelle Jay Foxtrot, I'm Your LUST, Immortelle Only Love, Cranberry's Lorraine, Grushimm, Immortelle Ustinya, Amazing Blade, Exotic Blade, Everlasting Blade ja Fidelia BHE sekä orit Immortelle Jon Murlock, DOTA' Premilz, Nicimm, Immortelle Nikifor, Immortelle Al Zorrow, Immortelle Beat the Clock, Gavrilo BHE, SRG Valiar ja Immortelle O'Hara kilpailevat tällä hetkellä helppoja luokkia, joten noiden kanssa riittää todellakin hommaa. Vanhemmat hevoset saavat nyt hetken olla ihan kaikessa rauhassa, jotta kerkeän kouluttamaan ja kilpailuttamaan tätä nuorisoakin välillä. )
Vanhemmista tammoista Wonder's I'm Still Here, Myska Zeni ja Muscha ovat nyt poistettu tallista, lopettaa en vanhoja ole vielä raaskinnut, mutta tarvitsin tilaa nuoremmille talliin joten nuo tammat saivat lähteä.

Lisäksi on nuo vuokratammat, joista kilpaillut on enää ainoastaan Natalii BS.

Oreista sen verran, että ne ovat vähän huonommalla huomiolla minun osaltani olleet. Onneksi on noita talliapulaisia (Alex sekä Shania), jotka hoitavat sen puolen. Itsellä kun ei aika riitä, yhden päivän aikana kun ei kerkeä millään kunnolla ratsastamaan kuin korkeintaan viisi, ehkä hyvällä tuurilla kuusi hevosta. Pääasiassa olen nyt kesänkin istunut toimistolla yli puoleen yöhön ja hoitanut laskutuksia, lähinnä siis maksanut laskuja. Onneksi kisoista tulot ovat nykyään sitä luokkaa ja sponsorien avustukset sillä tasolla, että enää ei tarvitse omakustanteisesti kierrellä ympäri maata.

Talliporukka varmaan pitää minua vain ärsyttävänä päällepäsmärinä, kun niinä hetkinä, kun pääsen talliin, valitan vain kaikesta ja kuljen vain edes takas määräilemässä porukkaa.