lauantai 6. syyskuuta 2008

KERJ

Kenttäratsastusjaos siirtyi jälleen uuden ylläpitäjän hoiviin, joten tällä hetkellä virtuaalisen kenttäratsastusjaoksen puikoissa toimin minä. Tämä on tuonut todella vaihtelua, ehkä juuri sitä, mitä kaipailinkin, omaan virtuaaliharrastukseeni. Olen tämän ja eilisen päivän aikana suunnitellut toimintaa KERJ:lle, käynyt läpi "vanhoja" sääntöjä (jotka Asil oli juuri ennen lopettamistaan tarkistanut) ja tehnyt pieniä lisäyksiä sivuille (jotka eivät ainakaan toistaiseksi ole vaikuttaneet kilpailujärjestämiseen tai kisoihin osallistumiseen).

Cupin sääntöineen olen saanut jo aika pitkälle suunniteltua kokoon, ja laatuarvostelu pääsee seuraavaksi syyniini. Ehkä uudet tuulet puhaltavat virtuaalisissa laatuarvosteluissa. Ainakin laatuarvostelupisteytysten yhtenäistämisestä on ollut puhetta jo ennenkin, samoin olen kuullut ehdotuksen luokkien rajaamisesta esimerkiksi poneille tai tietyn tasoisille ratsuille.

Kaiken kaikkiaan on aivan ihanaa olla sen jaoksen puikoissa, joka oikeasti on lähellä sydäntäni ja olen todella otettu siitä, että minut tuohon vastuutehtävään valittiin. Mukavaa saada jotain näkyvääkin aikaiseksi.

Ei kommentteja: