lauantai 27. marraskuuta 2010

"Uusia" vanhoja kasvatteja

Innostuin harjoittelemaan tuota tuhrustelua, joten sain tehdyksi sivuja kahdelle Immortelle Parkin kasvatille. Mielipiteitä saa sanoa niin varsoista kuin kuvistakin. :)

RBSH-t. Immortelle Wynona
RBSH-t. Immortelle Full Steam Ahead

PS: Kumpikin tamma saattaa olla myytävänä kuvineen sopivan kodin löytyessä.. ;)

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Immortelle Parkin kasvatteja 100 kappaletta

Toisaalta tuo lukumäärä oli minulle pienoinen pettymys, sillä odotin viidessä vuodessa saavan enemmän kakaroita pihalle. Toiset isot tallit syötävät kasvatteja 20 kuukaudessa. Meillä on 20 kappaleen vuosivauhti. Toisaalta, ikääntymissysteemimme ovat vaihtuneet vuosien varrella useasti ja jatkuvasti hitaammaksi juuri sen takia, etten ehdi tekemään varsoja niin paljon.
Kasvattilista on nyt nähtävillä http://107steps.net/aavistus/park/kasvatus.php

tiistai 23. marraskuuta 2010

Päivityksiä

Eilen ja tänään olen rakennellut Immortelle Parkille hieman yksinkertaisemman kokonaisuuden. Ratsutalli Immortelle Park toimii nyt ihan samoilla sivuilla kuin siittola ja oritalli. Kissankäpälänkylän hevosille olen pikku hiljaa täyttänyt kilpailukalentereita. Alkaa jo ihan hyvältä näyttää. Hirveää himokisaamista olen vain harrastanut keväällä; yhdellä hevosella saattaa yhtenä päivänä olla kymmeniä luokkia. :D Miten tuo on edes mahdollista? :D

torstai 18. marraskuuta 2010

Hieman kyllästyttää...

...ettei oikeastaan mitään ole vuoteen päässyt kunnolla tekemään. Olen ollut todella tyhmä, kun en ole kerännyt kasvatteja itselleni talteen vaan luottanut siihen, että VRL:n tietokannasta ne löytyvät. Tällä hetkellä en siis oikeastaan enää tiedä, mitkä hevosistani ovat rekisteröityjä, mitkä kilpailleita ja missä lajissa, en tiedä, minkä verran jälkeläisiä milläkin hevosella on, joten en hirveästi uskalla lopettaa vanhoja hevosia, enkä näin ollen pääse missään suhteessa eteenpäin. Uusia jälkeläisiä ei viitsi teettää, sillä vanhoillakaan ei vielä kaikilla ole sivuja. Plaah. Joten, koettakaa kestää tätä minun taukoa. Kiitos. Kaiken lisäksi, tässä ollaan juuri muuttamassa ja oma koneeni on palasina pahvilaatikossa. Tuolla koneella on kaikki kuvat yms, joita olen kasvatteja varten säästellyt. Ei hirveästi napostele sivuja väsätä niin kauan, kun ei tiedä, mitä sieltä toiselta koneelta löytyy.